Saaren esittely

Tietoa Haiduksen saaresta

Haidus on Uudenkaupungin edustalla keskustasta n. 7 km länteen sijaitseva 72 hehtaarin kokoinen saari.

Saaressa on 1,8 kilometrin mittainen polku, jonka voi käydä kiertämässä esimerkiksi ennen ruokailua Ravintola Odinen terassilla. Polun varrella on useita luontotyyppejä niitystä kallioiseen karuun maisematyyppiin. Saari on alunperin rakennettua maisemaa peltoineen, mutta luonto on todella vaihtelevaa.

Saarelta löytyy myös lampaita, jotka toimivat kesän ajan sekä maisemanhoitajina, biojätemyllyinä että lapsien viihdyttäjänä. Saaren pelloilla voi myös aika ajoin nähdä peuroja.

Saaren vierestä, Vähä-Haiduksen edustalta löytyy myös Odine-laivan hylky, joka makaa osin pinnan yllä. Laiva on 75 metriä pitkä ja 13 metriä leveä, ja sen arvellaan olleen aikanaan maailman suurimpia puisia purjelaivoja. Saaren ravintola on saanut nimensä hylyn mukaan.

Haiduksen saari